maanantai 25. heinäkuuta 2011

Kesän kuningatar

Parasta kesässä uusienperunoiden lisäksi on kotimaiset tuoreet marjat. Mielestäni tämä on paras kakku kun tuoreita marjoja on tarjolla. Marenkikakun reseptin löysin äitini reseptikansiosta.

Pohja
125g voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl jauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl kylmää maitoa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita kuivataineet ja siivilöi joukkoon. Lisää maito vähitellen sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla peitetylle pellille.

Pinnalle
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

Vaahdota huoneenlämpöiset valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Levitä pohjan päälle tasainen kerros. Kuvioi pinta lastalla. Paista 175C 20-30 min. Anna jäähtyä.

Täyte
2 dl kuohu- tai vispikermaa
2 rkl sokeria
1 1/2 tl vaniljasokeria
n. 1 rasia vadelmia (tuoreita)
n. 2 dl mustikoita (tuoreita)

Vispaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Leikkaa pohja puoliksi. Levitä kermavaahto toiselle puolikkaalle. Ripottele marjat päälle, säästä osa pinnalle koristeeksi. Nosta toinen puolikas päälle ja ripottele loput marjat päälle. Nauti heti.


2 kommenttia :

  1. Löysin sivuillesi marenkikakkua googlettamalla. Ihanasti erilainen marenkipohjan ohje!! Pakko kopsata ja laittaa viikonloppuna kokeiluun.
    NamNam :P

    VastaaPoista
  2. Äitini on aina tällä ohjeella tehnyt ja resepti lähti mukaan kun muutin pois kotoa. En tiedä miten vanha ohje tarkalleen on, mutta herkullista joka tapauksessa :).

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...