lauantai 19. toukokuuta 2012

Genovalainen focaccia


Välillä on hyvä haastaa omat vanhat tutut suosikkireseptit ja välillä saattaa käydä niin kuin tällä kertaa, että suosikin paikkalla kävi vaihdos. Lainasin kirjastosta Risotto ja panna cotta, Piemonten parhaat maut -keittokirjan. Kirjan takaa löytyy Flavio Giacoletto, Markku Hapio ja Roni Lehti. Ihastuin kirjaan, mutta se on julkaistu 2010 saa siis nähdä löytyykö kirjaa vielä jostain.

Ensimmäisenä kirjasta pääsi kokeiluun siis focaccia. Olen ainoastaan kokeillut Jamien focaccia ohjetta ja pitäytynyt siinä koska leipä on ollut hyvää ja onnistunut aina. Mutta tämän kokeilun jälkeen taidan tehdä aina tällä ohjeella sillä oli niin paljon parempaa.

1 pellillinen leipää
1/2 l vettä
50 g hiivaa
1 kg vehnäjauhoja
1 tl sokeria
1 tl suolaa
pinnalle:
 1 dl vettä ja 1 dl oliiviöljyä
sormisuolaa ja rosmariinin lehtiä
3 rkl oliiviöljyä pinnalle uunista oton jälkeen

Sekoita haalea vesi ja hiiva. Lisää jauho, sokeri ja suola. Vaivaa taikinaa 15min. Valmiin taikinan pitää olla pehmeää ja kimmoisaa. Lisää vettä, jos taikina tuntuu kuivalta.

Itse vaivasin taikinan käsin ja sen kyllä tunsi tänään käsivarsissa. Hyvää hyötyliikuntaa siis :).

Anna kohota 40 min tai kunnes taikina on noussut kaksinkertaiseksi. Laita uuni lämpiämään 200-asteiseksi.

Levitä uunilellille leivinpaperi. Kaada taikina pellille ja levittele se sormilla painelemalla.

Sekoita sauvasekoittimella desilitra oliiviöljyä ja desilitra vettä. Tässä vaiheessa ajattelin, että mitäköhän tästäkin tulee, mutta kyllä ne sekaisin sai. Seuraavaksi ohjeessa käskettiin sivellä seos focaccian pinnalle, siis ne kaikki 2dl nestettä. Jos olisin siveltimellä yrittänyt saada kaiken pintaan sivelisin leipää varmaan vieläkin. Päätin siis ronskisti kaataa kaiken leivän päälle. Usko kyllä alkoi loppua kun leipä lainehti.

Painelin äkkiä sormilla kuoppia leivän pintaan ja sinnehän se neste upposi. Ripottele pinnalle sormisuolaa ja rosmariinia. Itse laitoin 3 oksallista rosmariinin lehtiä, mutta olisi ehkä saanut olla hiukan enemmän.

Paista uunissa noin 30min.

Ota leipä uunista ja silele leivän pinnalle oliiviöljyä. Tarjoa lämpimänä tai kylmänä.


Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...