sunnuntai 19. elokuuta 2012

Tapenadea voileipäkakuissa


Merirosvojuhliin piti tulla tätä voileipäkakkua, mutta suunnitelmat vaihtuivat lennossa kun sain idean käyttää yhtenä täytteenä tapenadea. Lopputuloksena oli siis yhden kakun sijaan kaksi, hyvä niin muuten olisi loppunut kesken. Itse kuulun voileipäkakkujen ystäviin, miehestä puhumattakaan, joten meillä niitä väsätään melkein joka juhliin. Ideat laivavoileipäkakkujen koristeluun löysin Puolialastonkokki -blogista. Tapenade ohje on peräisin hs.fi/ruoka sivuilta. Tapenadea täytyy tehdä pian uudestaa, ollut vähän aikaa unohduksissa ja ai että se on niiiin hyvää.

Tapenade täyte:
200 g mustia oliiveja (käytin kalamata oliiveja)
4 rkl kapriksia
(3 sardiinifileetä) meillä ei laitettu
2 valkosipulin kynsi
1:n sitruunan mehu
4 rkl tuoretta basilikaa
mustapippuria
1 dl oliiviöljyä

Laita oliiviöljyä lukuunottamatta kaikki aineet monitoimikoneeseen ja hienonna. Lisää öljy tipottain koneen käydessä. Täyte riittää kahteen kakkuun.

Tzatziki-tapenade voileipäkakku (10:lle):
20 palaa paahtoleipää reunat poistettuna
1/2 annosta tapenade täytettä
tzatzikitäyte:
1/2 kg turkkilaista jogurttia
1 iso kurkku karkeasti raastettuna, suolattuna ja  hyvin valutettuna
1 valkosipulin kynsi hienonnettuna (ei valkosipulinpuristimella murskattuna tulee liian vahvaa)
200g feta juusto hienonnettuna
3 rkl sitruunan mehua
suolaa ja mustapippuria
halutessasi tuoretta/kuivattua minttua
kasvislientä kostutukseen

Sekoita tzatzikitäytteen ainekset hyvin sekaisin. Aseta 4 palaa paahtoleipää peräkkäin ja kostuta. Lisää kerros tzatzikitäytettä. Aloita seuraava kerros 1/2 paahtoleivällä. Kostuta ja lisää 1/2 tapenade täytteestä. Lisää 4 paahtoleipää päälle ja kostuta. Lisää kerros tzatzikitäytettä. Aloita seuraava kerros taas 1/2 paahtoleivällä, kostuta ja lisää loput tapenadesta. Lisää vielä kerros paahtoleipää ja kostuta. Kääri voileipäkakku leivinpaperiin ja folioon. Laita yönyli jääkaappiin kevyen painon alle. Leikkaa halutessasi voileipäkakun toinen pää laivan keulaksi.

Kuorrutus:
loput tzatzikitäytteestä 
200g maustamatonta tuorejuustoa

Sekoita kuorrutus ainekset ja leviä kakun pinnalle

Koristeet:
kurkkua viipaleina
fetaa kuutioituna
oliiveja

Koristele haluamallasi tavalla.


Aurinkokuivattutomaatti-tapenade voileipäkakku:

20 palaa isoa paahtoleipää reunat poistettuna
1/2 annos tapenade täytettä
kasvislientä kostutukseen

Aurinkokuivattutomaattitäyte:
16 aurinkokuivattua tomaattia (tai enemmän halutessasi) hienonnettuna
1/2 kiloa turkkilaista jogurttia tai ranskankermaa
iso kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna
suolaa ja pippuria

Sekoita täytteen ainekset hyvin.

Asettele 4 paahtoleipää perekkäin, kostuta ja lisää aurinkokoivattutomaatti täytettä. Aloita seuraava kerros 1/2 paahtoleivällä ja kostuta. Levitä 1/2 tapenade täytteestä. Lisää kerros paahtoleipää ja kostuta. Levitä kerros tomaattitäytettä. Aloita taas kerros 1/2 paahtoleivällä ja kostuta. Levitä loput tapenade täyteestä. Lisää vielä kerros paahtoleipää ja kostuta. Kääri voileipäkakku leivinpaperiin ja folioon. Laita yönyli jääkaappiin kevyen painon alle. Leikkaa halutessasi voileipäkakun toinen pää laivan keulaksi.

Kuorrutus:
Loput aurinkokuivattutomaatti täytteestä
200g maustamatonta tuorejuustoa

Sekoita kuorrutusaineet ja kuorruta levitä kakun pinnalle.

Koristeet:
tuoretta basilikaa
1/2 kirsikkatomaatteja
oliiveja leikattuna renkaiksi

Koristele kakku haluamallasi tavalla.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...