maanantai 8. lokakuuta 2012

Ankankoipia Minimalistin tapaan


Meillä on elämä pyörinyt viimeaikoina kiivaasti opiskeluiden ja raksan ympärillä, siinä sivussa on pidetty lapset hengissä ja koti jonkin näköisessä kuosissa... Harrastuksille ei ole siis löytynyt oikein sijaa. Isovanhemmat ottivat ystävällisesti kolmen koplan viikonlopuksi mukaan mökille, joten opiskeluiden eteenpäin puserruksen lomassa ehdin myös hiukan kokata.

Ryhdyin Mark Bittman faniksi katsoessani Gwyneth Espanjassa -sarjaa. Etsiessäni ohjetta ankankoipien valmistukseen törmäsin tähän The New York Timessa julkaistuun ohjeeseen. Opiskelujen eteneminen meinasi tyssätä kun erehdyin selaamaan Bittmanin aikaisempia artikkeleita, mutta onneksi itsehillintä voitti. Jonkun viikonloppu illan pyhitän kyllä käytettäväksi kokonaan (viinilasin kera) näihin tutustumiseen. Ainakin kiinnostavat kokkausvideot on pakko katsoa.

Sitten se ankka TÄYDELLISTÄ!!! Sisältä pehmeäksi hautunutta lihaa, jonka makua mausteet eivät ole peittäneet ja täydellisen rapea ja täydellisen herkullinen nahka. Kasvikset olivat myös taivaallisia, kypsentäisin varmasti kaiken jatkossa ankanrasvassa ihastuttavan mauntakia, jos kolesterooli ongelmia ei syntyisi :D. Ei voi muuta sanoa kuin, että kokeilkaa itse niin tiedätte miten hyvää se on.

Ankankoipia Minimalistin tapaan 
3-4 ankankoipea, liika rasva poistettuna (itse en joutunut poistamaan)
(öljyä)
suolaa ja pippuria maustamiseen
2-3 porkkanaa koosta riippuen
3 sellerin vartta
1 iso sipuli
n. 5 dl kanalientä (mieluiten itse valmistettua)

Jos käytät pakastettuja koipia sulata ne pakkauksen ohjeen mukaan ja ota huoneenlämpöön vähintään 1h ennen valmistamista.

Ohjeessa käsketään käyttää paistinpannua, mutta itselläni ei ollut tarpeeksi suurta pannua, johon koivet olisivat mahtuneet vierekkäin. Käytin sen sijaan 5l valurauta pataa, johon 3 koipea mahtuivat juuri ja juuri vierekkäin. Koska pata oli rasvakäsittelyä vailla lisäsin pataan muutaman ruokalusikallisen öljyä, vaikka alkuperäisessä ohjeessa niin ei käsketty tehdä.

Kuumenna pannu ja laita koivet nahkapuoli pannua vasten. Mausta paistamisen aikana suolalla ja pippurilla. Paista keskilämmöllä kunnes nahka on kunnolla kullanruskea ja erittäin rapea. Paistamisen aikana kuori ja kuutioi porkkanat sekä sipulit. Pese ja kuutioi varsisellerit.Käännä koivet toisin päin ja paista muutama minuutti. Nosta pois padasta lautaselle.

Kaada suurin osa rasvasta pois padasta, jätä muutama ruokalusikallinen rasvaa pataan. Lisää kasvikset sekä suolaa ja pippuria pataan. Paista keskilämmöllä n.10-15min kunnes kasvikset alkavat ruskistua.

Lisää ankankoivet takaisin pannulle kasvisten päälle, nahkapuoli ylöspäin. Kaada pataan liemi niin, että se on koipia puoleen väliin. Liemi ei saa peittää koipia. Kuumenna kunnes liemi kiehuu. Nosta pannu 200C uuniin, äläkä laita mitään kantta päälle. Paista 30min ja alenna lämpötila 175C ja jatka paistamista vielä 30min. Sammuta uuni ja anna pannun olla uunissa risoton valmistamisen ajan.


Salottisipuli Risotto

2 banaani salottisipulia kuutioituna
oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä (arborio tai carnaroli)
2 dl valkoviiniä
1,2 litraa vettä
3 rkl paahdettusalottisipuli fondia
1 dl parmesaanijuustoa raastettuna
2 rkl voita
suolaa
pinnalle parmesan lastuja

Kuumenna vesi kattilassa kiehuvaksi ja lisää fondi. Pidä liemi kiehuvana miedolla lämmöllä. Kuumenna oliiviöljy tilavassa kasarissa. Kuullota sipulia öljyssä keskilämmöllä ainakin 5min. Lisää riisit ja kuullota kunnes ovat läpikuultavia. Lisää viini ja anna imeytyä riiseihin. Lisää lientä kauhallinen kerrallaan ja anna imeytyä. Kun riisi on al dente, lisää raastettu parmesaani ja voi. Mausta suolalla. Tarjoile.

4 kommenttia :

  1. Hauskaa, kun joku henkilö saa innostumaan jostain asiasta vielä enemmän. Itselläni näin kävi Julia Childin kanssa. :)

    En ole vielä koskaan tehnyt ankkaa, mutta ehdottomasti aion vielä joskus! Tämä vaikuttaa herkulliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innoittajia tarvitaan aina ja Julia on kyllä ehdoton ykkönen :D.

      Kannattaa kokeilla ankkaa, todella herkullista.

      Poista
  2. Mun pikaruokasuosikeihin kuuluu ankkaconfit. Reidet ja koivet vaan purkista pannuun ja lisukkeet valmiiksi. Niin herkullista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parhaita pikaruokia ikinä! Tulin myös siihen lopputulokseen, että kaikesta tulee hyvää kun ankanrasvassa paistaa ;D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...