perjantai 30. marraskuuta 2012

Espanjalainen kanapata ja Manchego-polenta



Alku syksystä tuli käytyä Nuevossa syömässä ja ihastuin silloin Manchego-polentaan. Siitä asti se on ollut todo listallani. Häränhäntä toast oli myös todella herkullista ja sitä pitäisi myös yrittää joskus valmistaa. Polenta onnistui ihan kelvollisesti, muttei Nuevon veroisesti. Koostumus oli hiukan liian paksu eli harjoituksia jatketaan. Löysin suuntaa antavan reseptin, joka on Rachel Rayn käsialaa. Itse halusin pataan mahdollisimman paljon makua, joten käytin luullisia broilerin paloja. Pataa olisi ehkä voinut hiukan suurustaa, mutta nälkäisenä ei malttanut. Maha kurnien ei kyllä kannattaisi kuvatakkaan... :D. Ei nyt kovin kaunista räpsäisyä tullut.


Espanjalainen kanapata(6:lle):
n. 1.2kg luullisia broilerin paloja (itse käytin koipia)
suolaa, pippuria
2 tl savustettua paprikajauhetta (sweet)
200g chorizoa kuorittuna ja viipaloituna
1 pun ja 1 vihr. paprika isoina paloina
2 isoa sipulia kuorinnuta ja viipaloituna
4 valkosipulinkynttä hienonnettuna
2 dl riojan puna- tai valkoviiniä
2 tlk säilöttujä kokonaisia kuorittuja tomaatteja
1 dl silolehtipersilijaa hienonnettuna


Ota broilerit huoneenlämpöön ennen valmistusta. Kuumenna öljy pannussa ja ruskista broilerin palat kauttaaltaan. Mausta suolalla, pippurilla ja paprikajauheella. Nosta broilerit pataan. Lisää pannuun chorizo ja ruskista palat, siirrä pataan. Lisää pannuun öljyä ja kuullota sipulit sekä paprikat, siirrä pataan. Lisää pannuun viini ja irroita maut. Lisää vielä säilötyt tomaatit ja kuumenna kiehuvaksi. Kaada pataan ja sekoita hiukan. Lisää pataan tarvittaessa vettä tai kanalientä. Laita kansi päälle ja kuumenna kiehuvaksi. Anna porista miedolla lämmöllä 1,5h. Lisää loppuvaiheessa persilija ja anna padan porista vielä hetki.


Manchego-Polenta (5-6:lle):
3 dl polentaa
1,6l kanalientä (itse käytin vähemmän 1.4l, mutta tällä määrällä tulisi ehkä parempi koostumus)
2 rkl voita
2 dl raastettua manchego juustoa

Kuumenna liemi kiehuvaksi ja vatkaa polenta vähitellen joukkoon. Anna porista kokoajan sekoittaen 3-4min. Lisää voi ja juusto, sekoita tasaiseksi. Tarjoile heti.

4 kommenttia :

  1. Onpas ihanan silkkisenoloinen polenta. Sitä on pitänyt tehdä meillä jo pitkään, mutta manchegoa en ole koskaan siihen kokeillut. Loputtomalle kokeilulistalle tämäkin....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän paljon vaikuttaa makuun käyttääkö polentaan parmesania vai manchegoa. En kyllä osaa sanoa kumpi parempaa :D. Lista kasvaa vaan päivä päivältä :D.

      Poista
  2. Aivan mahtavaa täsmäruokaa talvimyrskyä vastaan! Hieno idis toi manchego-polenta, täytyy pitää mielessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polenta on kyllä todella hyvää ja manchego antaa ihanan maun. Hyvin tarkeni sisällä myrskyssä :D.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...