lauantai 8. kesäkuuta 2013

Kesäkurpitsa-Vuohenjuustopiiras


Olen tykännyt paljon uudistuneesta Glorian Ruoka & Viini -lehdestä, uusia lehtiä on ollut nautinto lukea. GRV 4/2013 lehden kesäkurpitsa-vuohenjuusto piiras kuulosti niin herkulliselta, että sitä oli tehtävä. Voitte kuvitella, että piiras maistui taivaalliselta kun oli koko päivän raatanut raksalla. Onneksi energiaa löytyi vielä illalla yhden piirakan verran. Kun oma maa toivottavasti tuottaa kesäkurpitsasatoa tätä piirakkaa on tehtävä uudelleen. Kuten tavallista muokkasin hiukan ohjetta ;). Mielestäni pelkkään vehnäjauhoon tehdyt piiraspohjat ovat tylsän makuisia, joten melkein aina käytän spelttiä vehnäjauhojen kanssa. Speltti tuo mukavaa pähkinäistä makua piiraisiin.

Kesäkurpitsa-vuohenjuustopiiras
Pohja:
2dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyvä spelttijauhoja
1/2 tl suolaa
125g kylmää voita
1 tl valkoviinietikkaa
2 rkl kylmää vettä
Täyte:
500g kesäkurpitsaa
2 tl suolaa
250g chevre-vuohenjuustoa
1 dl (ruoka)kermaa
1/2 tl mustapippuria myllystä
1-2rkl sitruunatimjamia TAI
tavallista timjamia ja ½ tl raastettua sitruunan kuorta
Pinnalle:
2 rkl hunajaa
2 rkl oliiviöljyä

Sekoita jauhot ja suola kulhossa. Lisää joukkoon kuutioitu kylmä voi ja nypi taikinaksi. Lisää vesi ja etikka. Tee taikinasta pallo ja kääri kelmuun. Anna levätä jääkaapissa n. 30min.

Pese ja kuivaa kesäkurpitsa. Poista kannat ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi pitkittäin esim. juustohöylällä. Levitä viipaleet leivinpaperin päälle ja ripottele suolaa päälle. Anna itkettyä 30min.

Voitele irtopohjavuoka, joka on 26cm halkaisijaltaan. Jos haluat siirtää piirakan pois vuoasta laita pohjalle leivinpaperia. Itse en laittanut ja piirakka ei olisi lämpimänä kestänyt siirtämistä. Kaulitse taikina pyöreäksi levyksi ja nosta kaulimen avulla vuokaan. Painele varoen vuoan pohjalle ja nosta myös muutama sentti reunoille.

Murustele vuohenjuusto kulhoon ja sekoita joukkoon kerma ja pippuri. Irrota timjamin lehdet ja sekoita joukkoon. Itse käytin timjamin lisäksi sitruunan kuorta kun sitruunatimjamia ei (vielä ;D ) omassa maassa kasva.  Levitä juustotäyte pohjalle ja tasoita. Pyyhi suola pois kesäkurpitsa viipaleilta ja lado limittäin vuokaan juustotäytteen pinnalle. Ripottele hunaja ja oliiviöljy pinnalle. Paista piirasta 200 asteessa noin 40-50min, pinnan tulee olla kullanruskea. Tajoile lämpimänä.

4 kommenttia :

  1. Oi,nam. Kesäinen fiilis,oikein maistuva resepti.

    VastaaPoista
  2. Maistuis!:) Spelttijauhoissa on paljon enemmän makua kuin tavallisissa vehnäjauhoissa. Minäkin vähän karsastan pelkästä vehnäjauhoista tehtyjä pohjia, kun ovat aika mauttomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on ja ehkä on myös hiukan terveellisempää :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...