tiistai 25. helmikuuta 2014

Suklaakakku mustaherukkahillolla

suklaakakku mustaherukkahillolla

Suklaa ja mustaherukka ovat kuuluisa makupari ja eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä tämän yhdistelmän toimivuuteen. Aika usein näkyy hyydykekakkuja tällä yhdistelmällä, mutta itse päätin kokeilla miten mustaherukkahillo toimii suklaakakun täytteenä. Täytyy todeta, että hyvin toimii ja turkkilainen jogurtti oli myös mainio lisäys kakkuun.

Keitin hillon edellisenä päivänä, että ehti jäähtyä rauhassa ennen kakun täyttämistä. Hilloa jäi hiukan yli, mutta maistui kuulemma ihanalta aamupuuron seassa. Harvoin tulee enää ostettua hilloja valmiina, kun pakkasen marjoista saa käden käänteessä herkullista hilloa itsekkin aikaiseksi ilman mitään ylinmääräisiä ainesosia.

Maanantai muuttui taikaiskusta mainettaan paremmaksi, kun sai palasen tätä herkullista kakkua. Kaiken kaikkiaan onnistunut kakku, joka sopi hyvin myös aikuiseen makuun. Tätä kakkua tehdään meillä taatusti toistekkin.

suklaakakku mustaherukkatäytteellä

Suklaakakku mustaherukkahillolla:

20cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka
150g voita kuutioituna
150g tummaa suklaata paloiteltuna
3 huoneenlämpöistä kananmunaa
2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 dl turkkilaistajogurttia
vuoan voiteluun voita ja jauhottamiseen kaakaojauhetta

Kostutukseen:

laimennettua
mustaherukkamehua tai
mustaherukkalikööriä

Kakun koristeluun halutessasi mustaherukoita ja sokeria



Laita voi ja suklaa kulhoon. Sulata mikrossa miedolla lämmöllä välillä sekoittaen ja anna jäähtyä hiukan. Vaahdota munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet hyvin keskenään.

Lisää puolet jauhoseoksesta muna-sokerivaahtoon siivilän läpi varovasti sekoittaen. Lisää voi-suklaaseokse taikinaan ja sekoita varoen. Siivilöi loput jauhoseoksesta taikinaan ja sekoita varoen.  Lisää lopuksi taikinaan jogurtti  ja sekoita varoen.

Voitele irtopohjavuoka voilla ja jauhota kaakaojauheella. Kaada  taikina vuokaan ja tasoita pinta. Paista 175 asteessa noin puolituntia tai kunnes kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä hetki ennen irroittamista vuoasta.

Kun kakku on jäähtynyt kokonaan leikkaa se puoliksi ja nosta pohjakerros tarjoiluvadille. Kostuta hiukan mustaherukkamehulla tai -liköörillä. Kostutuksen kanssa kannattaa olla varovainen ettei kakusta tule liian vetinen.

Levitä pohjalle mustaherukkahillo ja hillon päälle jogurttitäyte, täytteiden ohjeet löytyvät postauksen lopusta. Kostuta kantta hiukan ja nosta se kakun päälle. Kaada suklaakuorrute (ohje pstauksen lopussa) kakun päälle ja tasoita pinta. Koristele kakku halutessasi sokeroiduilla mustaviinimarjoilla.

suklaakakkupohja

Mustaherukkahillo:

5 dl mustaviinimarjoja
2 ½ dl hillosokeria
tilkka vettä

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä 15 minuuttia. Kuori vaahto hillon pinnalta. Kaada hillo steriiliin purkkiin ja anna jäähtyä.

Jogurttitäyte:

1 ½ dl turkkilaistajogurttia
2 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita kaikki ainekset keskenään.

 

Suklaakuorrute:

100g tummaa suklaata
1 dl kuohukermaa

Paloittele suklaa kattilaan ja lisää kerma. Sulata suklaa keksilämmöllä kokoajan sekoittaen. Anna jäähtyä muutama minuutti.

sunnuntai 23. helmikuuta 2014

Hiihtoloman ykkösherkku - Tartiflette


Racleten ja juustofonduen suurena ystävänä ihastuin heti Lantliv Mat&Vin 1/2014 lehden tartiflette ohjeeseen. Meillä racletella ja juustofonduella on usein herkuteltu juuri hiihtolomalla. Vakkei nyt kunnon talvikelejä ole päätin kokeilla loman kunniaksi tartifletten valmistusta. Tein, söin ja ihastuin peruuttamattomasti.

tartiflette vuoka

Äitini kaapeista löytyi mökiltä jopa tartiflettevuoka, jossa oli myös ohje kyseiseen herkkuun. Vuoka on kuulemma kuljetettu aikoinaan ranskasta alpeilta tartifletteen tarvittavan reblochonjuuston kera. Vanhempani olivat myös ihastuneet kyseiseen ruokaan paikallisessa ravintolassa.

Vuoan ohjeesta huolimatta pitäydyimme lehden ohjeessa. Heinolan kaupoista ei valitettavasti löytynyt reblochonjuustoa, vaan jouduimme tyytymään raclettejuustoon. Hyvää tuli näinkin, mutta tartifletteä on kyllä päästävä valmistamaan myös reblochon juustosta. Eli jos satut kyseiseen juustoon jossain törmäämään saa vinkata.

tartifleten lisukkeet

Tartifletten lisukkeena oli samoja herkkuja,  joita nautimme yleensä racleten kera. Tarjolla oli kuvassa näkyviä ilmakuivattua kinkkua, coctailkurkkuja, hillosipuleita ja palvikalkkunaa. Näiden lisäksi tarjolla oli myös höyrytettyä parsakaalia ja miniluumutomaatteja.

Aivan mahtava ruoka, jota on tehtävä uudestaankin. Seuraavalla kerralla taidan kokeilla aidompaa versiota, johon tulee myös pekonia ja ranskankermaa. Tämä olisi kyllä erinomainen ruoka nautittavaksi paukkupakkasilla takkatulen loimussa.

tartiflette raclettejuustolla

Tartiflette:

6:lle
1,5 kg rosamundaperunoita
2 sipulia
3 dl kermaa
1 ½ dl valkoviiniä
400g reblochon- tai raclettejuustoa
suolaa
mustapippuria myllystä

Lisäksi:

200g ilmakuivattua kinkkua
200g palvikalkkunaa
1 prk hillosipuleita
1 prk coctailkurkkuja
1 rasia miniluumutomaatteja
1-2 parsakaalta höyrytettynä

Kuori ja viipaloi perunat. Keitä perunaviipaleita suolatussa vedessä viitisen minuuttia. Valuta perunat hyvin. Kuori ja viipaloi sipulit. Asettele perunat ja sipulit limittäin vuokaat. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita valkoviini ja kerma hyvin keskenään. Kaada kermaseos tasaisesti vuokaan. Asettele juustoviipaleet pinnalle. Paista uunissa 225 asteessa noin puolituntia tai kunnes pinta on saanut väriä ja on rapea. Itse laiton vuoan leivinpaperilla peitetyllä pellillä uuniin, koska vuoka tuli aika täyteen. Muuten uuni olisikin kaivannut kunnon puhdistusta.

perjantai 21. helmikuuta 2014

Kanapata chorizolla ja lehtikaalilla


Tähän herkulliseen kanapataan chorizolla sain idean Lantliv 2/2014 lehdestä. Sisustusjuttujen lisäksi lehdessä on herkullisia reseptejä. Lempilehteni lantliv mat&vin kuuluu samaan lehtiryhmään. Kanapataan tuli reippaasti makua ja alkuperäisestä ohjeesta poiketen laitoin pataan myös kikherneitä. Pata sopii ihanasti lämmittämään kylmänä talvipäivänä. Padasta tuli todella ruokaisa ja siitä riittikin meidän perheelle syötävää useammaksi päiväksi. Itse käytin luullisia reisipaloja, mutta sama määrä muita luullisia broilerin paloja ajaa saman asian.

Kana-Chorizopata:

6:lle
5l pata
öljyä
800g broilerin luullisia reisipaloja
n. 400g tuoretta chorizoa
1 rkl savustettua paprikajauhetta (sweet)
suolaa
mustapippuria myllystä
2 sipulia kuorittuna ja lohkottuna
6 valkosipulinkynttä kuorittuna
1 prk tomaattimurskaa
5 dl kanalientä
1 rkl rosmariiniä hienonnettuna
1 prk kikherheitä
5 lehtikaalin lehteä
1 prk kivettömiä kalamataoliiveja

Ruskista broilerin palat pienissä erissä padassa öljyssä, nosta pois odottamaan. Kuori chorizot ja leikkaa paloiksi, ruskista chorizot myös padassa. Lisää pataan sipulit ja valkosipulin kynnet, paista hetki. Lisää broilerit takaisin pataan ja mausta paprikajauheella, pippurilla ja suolalla.

Lisää pataan tomaattimurska, kanaliemi ja rosmariini. Anna padan hautua tunnin verran. Poista lehtikaalin lehdistä ruodit ja leikkaa lehdet pienemmiksi paloiksi. Kaada kikherneet lävikköön ja huuhtele vedellä. Lisää lehtikaati ja kikherneet pataan. Anna hautua vielä 15 minuuttia.

Valuta oliivit lävikössä ja lisää pataan. Anna padan hautua vielä 5 minuuttia. Tarkista padan maku ja lisää tarvittaessa vielä mausteita. Tarjoa pata riisin tai perunoiden kera.

tiistai 18. helmikuuta 2014

Kylpyhuoneen ja pikkuvessan remontti etenee


Remontti on pitänyt kiireisenä ja blogi jäänyt hiukan vähemmälle huomiolle. Kokattu ja kuvattu toki on, mutta postausten kirjoittamiseen tuntuu olevan vaikea löytää aikaa. Viikonloppuna lapset olivat hoidossa ja pääsin taas auttamaan kunnolla remontissa. 

Alakerran pikkuvessan lattia on saumausta vaille valmis, joten päätin vielä kokeilla miltä suunnitelmani näyttää käytännössä. Paneeleihin tulee vielä ainakin yksi kerros maalia, mutta hyvin sai jo kuvaa siitä miltä valmis kylppäri tulee näyttämään. Itse tykkään todella paljon ja en malta odottaa, että tulee valmista.


kylpyhuoneremontti

Suurin osa viikonlopusta kului yläkerran kylpyhuoneessa ja saunassa. Edellisestä kylpyhuonepostauksesta on lattiaan ilmestynyt laatoitus. Himoitsemani shakkiruudukko ei ole sieltä nopeimmasta päästä tehdä, mutta lopputulos on aivan ihana.

Veljensä avustuksella kylpyhuoneen laatoittanut miehenikin oli sitä mieltä, että on ollut vaivan arvoista. Shakkiruudukkokuviolaatta valmiissa verkossa olisi maksanut muistaakseni 64,9 €/ neliö ja siihen ei raksabudjettimme ihan taipunut. Laatat on siis irroitettu ensin verkosta ja laatoitettu sitten yksitellen. Hieman siis aikaaa vievää puuhaa.

IDO:lta saapuivat jo kaikki kylpyhuoneen kalusteet ja ne odottavat alakerrassa kylpyhuoneen valmistumista. Hiukan olen jo paketteja raottanut ja hyvältä näyttää. Jännittyneenä jään odottamaan miltä lopputulos tulee näyttämään.

Pääsin itsekin kokeilemaan laatoittamista saunassa ja eipä tuo lopputulos nyt ihan kamalalta näytä. Hitaasti tosin laatoitus näin noviisilta sujui. Saunaan olisi tarkoitus maalata vielä yksikerros mustaa paneeleihin ja lattiasta puuttuu saumaus. Enää lauteet, kiuas, valot ja ovikin olisi ehkä hyvä, niin päästään saunomaan.


Kylpyhuoneen ja alakerran vessan valmistuttua pitäisi talomme makuuhuoneissa alkaa tapahtua. Tämän hetkinen tillanne näyttää tältä.

makuuhuone remontti

maanantai 17. helmikuuta 2014

Ystävänpäivän suolainen Päärynä-Aurapiirakka

päärynä-aurapiirakka
Ystävänpäivä meinasi meillä mennä ihan ohitse raksalla hääräten. Illalla sain kuitenkin idean suolaiseen piirakkaan hiukan jo ylikypsistä päärynöistä. Ideana oli tehdä päärynän puolikkaista sydämiä piirakan pohjalle ja kaataa muu täyte päälle. Täytettä tuli hiukan liikaa ja sydämistä jäi pinnalle näkyviin vain kaksi, mutta idea oli mielestäni kiva ja makukin kohdillaan.

Aiemmin olen tehnyt makeaa päärynä-aurapiirakkaa, mutta mielestäni tämä suolaisempi versio oli parempi. Pohjataikinaan käytin taas vehnäjauhojen lisäksi spelttijauhoja, jotka antavat hyvin makua pohjaan. Kaiken kaikkiaan ihan onnistunut kokonaisuus vaikkei kaikki nyt ihan suunnitelmien mukaan onnistunutkaan. Piirakkaa nautimme vihersalaatin kera.

aura-päärynäpiirakka

Päärynä-Aurapiirakka:

Pohja:

150g pehmeää voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl täysjyväspelttijauhoja
1 rkl kylmää vettä
suolaa

Täyte:

6 pientä päärynää
½ sitruunan mehu
3 dl ruokakermaa
3 munaad
suolaa
mustapippuria
1 pkt auraa
½ dl hasselpähkinöitä

Sekoita jauhot ja suola keskenään. Kaada kulhoon ja lisää kuutioitu voi. Nypi takinaksi ja lisää lopuksi ruokalusikallinen kylmää vettä. Voitele piirakkavuoka ja painele taikina pohjalle sekä reunoille. Pistele haarukalla ja paista pohjaa uunissa 200 asteessa kymmenen minuuttia.

Kuori päärynät ja puolita. Poista simenkota ja viipaloi puolikkaat. Asettele puolikkaat sydämenmuotoon piirakkapohjalle. Ripottele sitruunamehu päärynöiden päälle. Vatkaa munat rikki ja lisää joukkoon ruokakerma. Murustele aura joukkoon ja mausta suolalla ja pippurilla, sekoita hyvin. Kaada piirakkavuokaan.

Rouhu pähkinät veitsellä ja ripottele piirakan pinnalle. Paista 200 asteessa noin puolituntia tai kunnes pinta on saanut kauniin kullanruskean värin. Anna piirakan jäähtyä hetki ja tarjoile esimerkiksi vihersalaatin kera.

perjantai 14. helmikuuta 2014

Hyvää Ystävänpäivää - Happy Valentine's Day


Hyvää Ystävänpäivää teille lukijoille!

Suuri kiitos kaikille blogini lukijoille ja erityiskiitokset kaikille kommentin jättäneille. Toivottavasti kaikkien ystävänpäivä on ihastuttava. Näillä ilmoilla voisi miltei toivottaa näiden esikoiden myötä myös hyvää kevättä :).


keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Blondi tuli taloon eli puolukkaiset blondiet

puolukkaiset blondiet

Blondiet eli valkosuklaasta tehdyt browniet olivat herkullisia. Tosin ilman kirpakoita puolukoita olisi lopputulos saattanut olla omaan makuuni liian makea. Perusohje, jonka pohjalta kehittelin nämä puolukkaiset blondiet löytyi Leila Lindholmin kirjasta Vielä yksi pala.

Kuvittelin taas keksineeni jotain uutta kun sain idean pelkästään valkosuklaasta tehtyihin browniehin, yksi google haku romutti totaallisesti tämän harhaluulon :D. Eipä tuo nyt haitannut ja tästä herkusta nautti koko perhe. Määrällisesti puolukkaiset blondiet sopisivat hyvin juhliin. Leikkasin blondiet 30 palaksi ja kirjan mukaan ohjeesta tulee 24 palaa. Hieman olivat blondiet murenevaisia, mutta eipä tuo makua haitannut.

valkosuklaa-puolukkabrowniet

Puolukkaiset blondiet eli valkosuklaa-puolukka browniet:

1 pellillinen (24-30 palaa)
450g pehmeää voita
2 dl sokeria
3 dl muscovadosokeria (mielummin vaaleaa, itse käytin tummaa)
1 rkl vaniljasokeria
6 luomukananmunaa
7 ½ dl vehnäjauhoja
1 rkl leivinjauhetta
1 tl suolaa
300g laadukasta valkosuklaata
200g jäisiä puolukoita
1 rkl perunajauhoja

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen. Vatkaa voi, sokeri, muscovadosokeri ja vaniljasokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon munat yksi kerrallaan samalla vatkaten. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja suola hyvin keskenään. Siivilöi vähitellen taikinan joukkoon samalla varovasti lastalla käännellen.

Hienonna valkosuklaa veitsellä ja sekoita varoen taikinan joukkoon. Sekoita jäisten puolukoiden joukkoon perunajauhot ja sekoita taikinaan. Vuoraa reunallinen pelti leivinpaperilla ja levitä taikina tasaisesti pellille. Paista 175C 30-35 minuuttia ja anna blondien jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista.



sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Kermassa haudutettua lehtikaalia

Jääkaapin perukoilta löytyi pussillinen lehtikaalia ja päätin tehdä siitä nopean lisukkeen päivälliselle. Olen jo pidemmän aikaa yrittänyt saada lapsia syömään lehtikaalia, mutta huonoin tuloksin. Tällä kertaa päätin kokeilla yleensä hyvin toimivaa salaista asettani eli kermaa. Haudutin hetken lehtikaalia kermassa ja kanaliemessä, lopputulos oli menestys. Kuvakin jäi miltei ottamatta, kun haudutettu lehtikaali teki kauppansa niin, että hädin tuskin jäi rippeitä tarpeeksi kuvaa varten.


Lisäkkeen herkullisuus oli itsellenikin yllätys ja tätä helppoa lisuketta tehdään varmasti meillä toistekkin. Haudutettu lehtikaali syötiin uunissa valmistetun possun ulkofileen kera. Sen verran muokkasin ulkofilee ohjetta, että hieroin sinapin lisäksi 1 rkl hunajaa lihan pintaan. Kerrassaan mainio ateria, joka ei myöskään ollut vaikea tai työläs.

Kermassa haudutettu lehtikaali:

1 rkl voita
3 banaanisalottisipulia
1 pussi lehtikaalia
1 dl vettä + 2 t kanafondia
2 dl ruokakermaa
mustapippuria myllystä
tarvittaessa suolaa

Kuori ja kuutioi sipulit. Huuhtele lehtikaalit ja irroita ruoti. Pilko lehtikaalit hiukan pienemmiksi. Kuumenna pannu ja lisää voi. Kuullota sipuleita muutama minuutti. Lisää lehtikaalit ja paista vielä muutama minuutti. Lisää kanaliemi ja kerma. Kuumenna kiehuvaksi ja anna hautua  kannen alla 10 minuuttia. Mausta pippurilla ja lisää tarvittaessa suolaa.

torstai 6. helmikuuta 2014

Sitruuna-Oliivi Broileri

Ensimmäisten suupalojen jälkeen pöytään laskeutui hiljaisuus (mikä on aika saavutus 3 lapsen kanssa) ja enää kuului vaan mmmm. Silloin tiesin ruoan onnistuneet yli odotusten. Vuoden ensimmäisessä Lantliv mat&vin -lehdessä oli ohje sitruuna-oliivi broileriin maa-artisokkien ja latva-artisokkien kera. Tyttäret rakastavat oliiveja ja yleensä oliivia sisältävät ruoat tekevät meillä hyvin kauppansa.


Vuokaan jäi 1,3kg jyväbroilerista vain luut eli tämä ruoka maistui koko perheelle, varsinkin miehelleni. Ruokaan olisi kuulunet latva-artisokat, mutta joku herkkusuu oli käynyt ne syömässä kaapista vaikka olin varannut yhden ylimääräisen purkin en tunnusta. Ohjetta muokkasin hiukan eli oliiveja käytin alkuperäistä ohjetta enemmän ja tavallisen timjamin sijaan  käytin sitruunatimjamia.

Vuokaan lisäsin myös perunat lohkottuina ja näin koko ateria valmistui kätevästi yhdessä vuoassa. Tämä tosin aiheutti sen, että paistoajat eivät enää täsmänneet ja nostin broilerin uunista sen kypsyttyä. Perunat ja maa-artisokat tarvitsivat uunissa vielä 20 minuuttia eli jos lisäät vuokaan myös perunat kannattaa ne lisätä vuokaan aikaisemmin.


Sitruuna-Oliivi Broileri:

1 kokonainen jyväbroileri
75g pehmeää voita
200g purkki laadukkaita kivellisiä vihreitä oliiveja
1 luomu sitruuna
2 valkosipulinkynttä
6 oksaa sitruunatimjamia
suolaa
mustapippuria myllystä
1 luomu sitruunan mehu
2 rkl kanafondia
3 dl vettä
500g maa-artisokkia kuorittuna ja viipaloituna
400g tölkki latva-artisokkia
1-3 perunaa per syöjä pestynä ja lohkottuna

Ota broileri hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Kuutioi pehmeä voi ja laita kulhoon. Kuori valkosipulinkynnet ja hienonna, lisää kulhoon. Irroita timjamin lehdet ja lisää kulhoon. Pese sitruuna hyvin ja raasta kuori ja lisää kulhoon. Poista oliiveista kivet ja nosta puolet odottamaan. Hienonna puolet oliiveista ja nosta kulhoon. Sekoita voiseos hyvin ja lisää suolaa ja mustapippuria.

Itse käytän aina seuraavassa vaiheessa kumihanskoja. Lohko raastettu sitruuna ja laita lohkot broilerin vatsaonteloon. Laita osa voiseoksesta broilerin nahan alle, hiero loput broilerin pintaan. Nosta broileri voideltuun uunivuokaan ja kiinnitä paistolämpömittari. Sekoita fondi veteen. Lisää vuokaan vesi ja sitruunan puristettu mehu.

Paista 225C 15min tai jos et laita perunoita vuokaan paista 30min. Valele broileri vuoan liemellä ja lisää vuokaan perunat ja maa-artisokat. Paista vielä 30min. Lisää vuokaan oliivit ja latva-artisokat ja paista kunnes broileri on kypsää.

tiistai 4. helmikuuta 2014

Raksalla tapahtuu: Kylpyhuone

Viikonloppuna olin miehen apuna raksalla lasten ollessa hoidossa. Tuntuu, että nyt tapahtuu vauhdilla kun ollaan päästy pintojen kimppuun. Yläkerran kylpyhuoneen seinät on jo laatoitettu ja sauna saanut mustat paneelit. Viikonloppuna aloitimme lattian vedeneristystä ja toivottavasti ensi viikonloppuna päästään lattiaa laatoittamaan.


Ihanaa kun haaveilemani laatta mahtui raksabudjettiin. Samaa laattaa tulee myös keittiöön ja alakerran pikkuvessaan. Lattiaan on suunniteltu mustaa ja valkoista laattaa shakkiruudukoksi, kuten myös alakerran vessaan. Malttamattomana odotan onnistuuko suunnitelma ja miltä lopputulos näyttää. Seinät ja lattia saumataan mustalla saumauslaastilla, jos mieli ei tästä enää muutu.


Päätöksiä pitäisi tehdä myös saunan lauteiden värin suhteen. Vahvimpana ehdokkaana tällä hetkellä tumman harmaat lauteet. Saa nähdä mihin päädytään. Vastoinkäymisistä huolimatta tammikuuhun on mahtunut myös iloisia asioita, itseasiassa aivan mahtavia asioita.

Olin syksyllä osallistunut IDO:n järjestämään kilpailuun, jossa oli päävoittona lahjakortti IDO:n tuotteisiin. Tammikuun alussa sain soiton, jossa kerrottiin minun voittaneen. Olimme juuri aloittaneet kylpyhuoneen pintojen laittamisen ja emme olleet ehtineet ostaa kylpyhuoneen kalusteista kuin altaan ja allaskaapin. Loput tarvitsemamme kalusteet tilasimme sitten IDOlta ja nyt malttamattomina odotamme toimitusta. Ajoitus ei siis olisi voinut olla parempi ja huojennus raksabudjettiin tietysti myös erittäin positiivinen asia.

Nyt saan kuulemma oikein luvan kanssa osallistua ahkerasti keittiö, takka, ilmalämpöpumppu ja säilytysratkaisu kilpailuihin ;D. Kylpyhuoneen valmistumista voit seurata myös instagramissa, facebookissa ja twitterissä. #satasyytäollaonnellinen haasteeseen osallistumista voi seurata myös näistä kanavista.

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Viikonlopun aamiaismunakas pinaatilla ja ricotalla

Lauantaina lapset olivat hoidossa, joten pääsin raksalle miehen avuksi. Aamu aloitettiin tuhdilla aamiaismunakkaalla, jonka voimin jaksoi raataa raksalla päivälliseen asti. Herkulliseen munakkaaseen päätyi tuoretta pinaattia ja ricottajuustoa.


Hienoista kesän kaipuuta on ollut havaittavissa, koska keittiössämme on viimeaikoina ollut tuore pinaatti ahkerassa käytössä. Kesäisin kasvatan pinaattia parvekelaatikossa ja sieltä napsitaan pinaattia usein ruokien joukkoon. Pinaatti sopi hyvin munakkaaseenkin ja ricotta toi miellyttävää pehmeyttä makuun.


Pinaatti-Ricottamunakas:

1 rkl voita
2 banaanishalotti sipulia
70g tuoretta pinaattia
6 luomu kananmunaa
sormisuolaa, mustapippuriapippuria myllystä
100g ricottaa
1 dl raastettua parmesaania

Riko munat kulhoon ja vatkaa munien rakenne rikki. Mausta suolalla ja pippurilla. Kuori ja kuutioi shalottisipulit. Huuhtele pinaatit lävikössä ja valuta hyvin.

Kuumenna pannu ja lisää voi. Kuullota shalottisipuleita muutama minuutti. Lisää pinaatit ja paista kunnes menevät hiukan kasaan. Säädä liesi miedolle lämmölle ja lisää munat pannuun.

Sekoittele hetki ja anna munakkaan jähmettyä muutama minuutti. Lisää munakkaaseen ricotta juusto lusikalla muutamaan kohtaan. Mausta ricotta kohdat sormisuolalla. Ripottele raastettu parmesaan munakkaan pinnalle ja paista kunnes munakas on hyytynyt. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...