tiistai 19. elokuuta 2014

Raksalla tapahtuu -> blogissa ei

keittiö ikea

Bloggaus tahti on ollut aika verkkainen elokuussa, syy löytyy remontin loppu rutistuksesta raksalla. Uskokaa tai älkää, mutta remontti on jo niin pitkällä, että muuttolaatikoitakin jo pakataan. Kokattu sekä kuvattu on, mutta kirjoittamiseen ei tunnu riittävän aikaa.

Päätin katkaista blogi hiljaisuuden raksapostauksella, viimeisestä tilannekatsauksesta onkin jo vierähtäny tovi. Keittiöön saatiin juuri valmiiksi välitilan laatoitus, johon olen itse todella tyytyväinen.


Uuni ja liesi ovat jo paikoillaan, mutta sähkäriä odotetaan vielä kytkentöjä varten paikalle. Hiukan tekisi jo mieli päästä testaamaan. Uunin vieressä on miniapteekkarikaappi, jonka uskon olevan hyvä ratkaisu ja toivottavasti osoittautuu siksi myös käytännössä.


Saunaan on jo saatu lauteetkin ja se onkin ollut jo kovassa koekäytössä. Lauteet odottavat vielä käsittelyä harmaalla saunavahalla.


Ihana sadesuihkukin on saatu jo toimimaan ja testattua. Suosittelen, on aivan mahtava!


Portaat ovat myös valmistuneet ja täytyy sanoa, että olen niihin erittäin tyytyväinen. Tarkoituksena olisi vielä maalata kaiteet kauttaaltaan valkoisiksi. Pelkäsin portaiden olevan liian massiiviset tilaan nähden, mutta onneksi huoli osoittautui turhaksi. Portaiden alle on jo suunnitteilla leikkipaikka lapsille.


Kohta me muutetaan!!!




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...